PALVELUNI

Tarkemmat kuvaukset pigmentoinneista sekä eri tekniikoista

Light Microblading

Light Microblading on kulmiin tehtävä puolipysyvä tatuointi, pigmentointi ja kestomeikki. Tässä tekniikassa kulmat tehdään karva kerrallaan terän ja pigmentin avulla. Näin luodaan erittäin luonnollinen ja kaunis lopputulos. Kulmista ei erota läheltäkään katsottuna, mikä karva on tehty tatuoimalla ja mikä on oikea karva. Käsittely on tavallisesti kaksiosainen, ensimmäinen vahvistus sisältyy minulla hintaan ja se tehdään 5-8 viikon kuluttua ensimmäisestä käsitteluystä.

Light Microblading vaatii keskimäärin vahvistuksen kerran vuodessa, mutta ensimmäisen 12kk aikana on suositeltavaa vahvistaa parikin kertaa. Näin saadaan jatkon kannalta pysyvämpi lopputulos ja kulmat ovat kauniit koko ajan. Tämä on myös rahankäytön kannalta fiksua, sillä useammin vahvistettaessa aikaa kuluu kerralla vähemmän, mikä on asiakkaalle edullisempaa. 

NANO MICROBLADING

Light Microblading totetutettuna permanent makeup -koneella. Haastavammalle ihotyypille (missä tavallinen Light Microblading ei pysy hyvin).

Nano microbladingissa voidaan myös hyödyntää shadingia ja tyyli voi olla Light Microbladingin kaltainen tiheä tai ilmavampi Cashmere Brows.

Light Microblading + shading

Light Microblading käsittelyn yhteydessä tehdään lopuksi ns. Shading eli väritetään kulmia viiltojen jälkeen niiden välistä puuterimaisesti, häivyttämällä kulman alkua kohden. Kulmista tulee hieman tummemmat kuin pelkässä Light Microbladingissa ja aavistuksen viimeistellymmän näköiset. Tätä tekniikkaa käytetään melko paljon, varsinkin jos oma karva on tummaa tai paksua, sekä vanhoja pigmentointeja korjattaessa. Näin saadaan tasaisempi lopputulos. 

Shading on myös silloin nappi valinta, jos Light Microbladingin karva -tekniikka on mieluinen mutta pidät myös Ombré kulmien viimeistellymmästä lookista. Tämä on Ombré vaihtoehtoa luonnollisempi. 

Ombré kulmat/ Powder brows

Ombré -kulmat sekä ns. Powder Brows tehdään koneella. Kyseessä pigmentointi, kestomeikki, puolipysyvä tatuointi, pmu eli permanent makeup (rakkaalla lapsella monta nimeä). Tässä ei ole lainkaan karvamaisia linjoja, vaan lopputulos tehdään koneella ja pigmentillä puuterisena värityksenä. Väri on aina tuoreeltaan jonkun verran punertava, koska iho reagoi niin tässä tekniikassa. Väri vaalenee ja pehmenee paranemisprosessin aikana, myös punertavuus häviää muutamassa päivässä. Parantunut lopputulos on väritystekniikan ansiosta kuitenkin luonnollinen, eikä ns. vanhan tyyppisiä piirretyn näköisiä kulmia tarvitse pelätä. Ombré on sinulle loistava, jos olet tottunut meikkamaan päivittäin ja haluat kulmiin lopputuloksen mikä ei kaipaa vahvistusta, vaikka laittaisit meikkiä kasvoihin. Alkuosa kulmasta on häivytetty ja väri on intensiivisin kulman alalinjassa sekä hännässä. Pysyvyys on yleensä 1,5 -2 vuotta. Pigmentti laitetaan Tässäkin samaan ihokerrokseen kuin Microbladingissa, siksi ei ole pelkoa että lopputulos olisi ikuinen (kuten esimerkiksi vanhanaikaisissa pigmentoinneissa). Tämäkin vaatii yleensä vahvistuksen ensimmäisen käynnin jälkeen noin 5-8 viikon päästä ja ensimmäinen vahvistus sisältyy hintaan.  

Hybridi kulmat

Light Microbladingin ja Ombré -kulmien yhdistelmä. Kulmien alkuosaan tehdään Light Microblading-tekniikalla karvat, muuten kulmat muotoillaan Ombré -tekniikalla. Tämä on myös todella toimiva yhdistelmä, paljon käytetään vanhojen pigmentointien peittämisessä ja korjaamisessa. Sopii loistavasti myös, kun halutaan näyttävä ja meikattu look ja jos puuterimainen häivytys alkuosassa tuntuu liian kevyeltä (perus Ombré). Pysyvyys 1,5-2 vuotta, vaatii vahvistuksen 5-8 viikkoa ensimmäisestä hoidosta (sisältyy hintaan). 

Permanent make up Eyelinerit

Silmiin tehtävä eyeliner eli pigmentointi toteutetaan tähän tarkoitetulla pmu-koneella. Linerin voi laittaa ihan vain ripsien tyveen ja väliin, antamaan tuuheamman ripsilinjan. Tämä on kaikista kevyin ja luonnollisin versio (ripsityven täyttö). Linerit tehdään nykyään myös usein häivytys tai puuteri-tekniikalla, jolloin lopputulos on näyttävämpi ja look valmiiksi meikatumpi. Linereita tehdessä ei saa asiakkaalla olla ripsipidennyksiä, tämä on hyvä huomioida (myös vahvistuksessa). Jälkihoito äärimmäisen helppo; 24h vältettävä koskettamista ja kastelua, sen jälkeen ainoastaan puhtaana pito vedellä, kunnes iho parantunut.  Tämäkin pigmentointi vaatii vahvistuksen 5-8 viikkoa ensimmäisestä käsittelystä.

Pysyvyys parisen vuotta (tässä tarkoitan aikaa, kun linerit on vielä hyvät eikä liian haalistuneet).

Permanent make up Huulet

Huulten pigmentointi on muuttunut huomattavasti siitä, kun ennen tehtiin pelkät rajaukset. Värivalikoima on hyvin laaja ja pigmenttejä voi myös sekoittaa juuri toivomasi sävyn mukaiseksi. Epäsymmetriaa sekä huulten väriä saadaan tällä tekniikalla korjattua upeasti. Toimii myös, jos huulipunan käyttö tuntuu epämukavalta, mutta kaipaat nättiä väriä ja muotoa huuliin.

Termi "Aquarel lips" tarkoittaa kolmiulotteisesti ja häivytetysti kokonaan väritettyjä huulia. Nämä tehdään pmu -koneella ja lopputulos on todella kaunis sekä kestää jopa 3 vuotta.

Ombré Lips - tekniikassa rajaus ulkoreunassa on hieman tummempi / intensiivisempi ja väriä häivytetään suuta kohden, tämä lähimpänä entisiä pelkkiä rajauksia mutta kolmiulotteisena näyttää kauniilta ja tuo huuliin pulleutta.

Lip Blush on myös nykyään todella suosittu, siinä huulet väritetään kauttaaltaan puuterimaisesti ja hyvin luonnollisella sävyllä. Huulista saadaan symmetriset ja ne myös näyttävät isommilta värin ja kauniin, selkeän muodon ansiosta.

Huulet pigmentoidaan aina melko lähelle huulien omia rajoja (ei siis voida tehdä selvästi isommaksi värittämällä huomattavasti oman rajan yli). Tämä siksi, että lopputulos ei olisi kaunis värin muuttuessa paranemisprosessin aikana ihon värisen alueen kohdalta eri väriseksi.

Käsittely voidaan tehdä myös täytettyihin huuliin, itse asiassa toimii näissä erittäin hyvin, koska huulet ovat pinkeämmät. Väliä täytehoidosta tulisi olla vähintään 2 viikkoa.

Huomioitavaa ennen käsittelyä; mikäli sinulla on taipumusta huuliherpekseen ( jos sinulla on joskus ollut huulessa herpesrakkula) suosittelen ehdottomasti viikon kuuria herpeksen estolääkitystä. Huulten pigmentointi saattaa laukaista huuliherpeksen ja sitä kautta vaikuttaa epäsuotuisasti lopputulokseen herpeksen alueella, mutta ennenkaikkea on hyvin epämiellyttävä kokemus paranemisprosessin aikana.

Tavallisesti huulet paranevat todella nopeasti ja melko vaivattomasti noin viikossa (ihon pintakerros). Hoitovoiteena 24h jälkeen hoidosta voi käyttää Vaseliinia.

Muuten kaikki samat ennen hoitoa ohjeet pätevät, mitä muissakin pigmentoinneissa. 

Jälkihoidossa huomioitavaa ainoastaan huulten osalta on, että kuivana hankaus puhtaalla pumpulilapolla/paperilla 24h laiton jälkeen 1-2:n tunnin välein. Ruokailu ja juominen huulia välttäen (juomat pillillä ja ruuat suoraan suuhun, ei esimerkiksi haukaten omenaa, leipää yms.). 

Tarkempaa tietoa Light Microblading sekä Shading

Light Microblading

Light Microblading on puolipysyvä tatuointi. Kulmiin tehdään tarkoitukseen valmistetulla terällä ohuita yksittäisiä viiltoja, minne upotetaan pigmentti. Ensimmäinen kierros tehdään ilman puudutusta ja seuraavat puudutteen kanssa. Käyttämäni pigmentit ovat synteettisiä, eivätkä sisällä raskasmetalleja tai rautaoksideja. Pigmentti ei siis ole täysin samaa kuin tavallisesti tatuoinneissa käytetään, vaan tarkoitettu nimenomaan pigmentointeihin ja ylempään ihokerrokseen. Käsittely on 2 osainen, ensimmäinen käsittely vaatii yleensä vahvistuksen noin 5-8 viikon kuluttua. On äärimmäisen tärkeää antaa ihon palautua ja parantua kunnolla, ennen vahvistusta, myös syvemmältä mitä silmä ei näe. 

Pigmentti laitetaan siis ihon alle, mutta ei yhtä syvälle kuin perinteisessä tatuoinnissa. Tästä johtuen lopputuos ei ole näkyvissä ikuisesti, vaan pysyvyys riippuu hyvin paljon asiakkaan ihon laadusta, elimistön uusiutumiskyvystä, jälkihoidon tarkkuudesta ja noudattamisesta, elintavoista sekä ulkoisista tekijöistä (esimerkiksi UV-valo). Light Microblading on kuitenkin pysyvämpi kuin perinteinen Microblading, koska pigmenttiä laitetaan ihoon useammalla jälkihoitokerralla ja myös jo ensimmäisen hoidon yhteydessä useamman kierroksen avulla.

Hoitoa tehdessä kulmien muoto ja symmetria mitataan aina asiakkaan kasvojen pohjalta, joten jokainen saa täysin omiin kasvoihin parhaiten sopivat kulmat. Muotoa piirrettäessä huomioidaan myös asiakkaan oma kulmakarvan kasvu sekä tietysti aina asiakkaan toiveet. Tässä kohtaa tärkeäksi nousee myös artistin ammattitaito visualisoida muoto juuri asiakkaalle sopivaksi. Ehdottomasti upeimmat lopputulokset syntyvät, kun asiakas pystyy luottamaan artistin ammattitaitoon ja näkemykseen. Tästä syystä on myös hyvin tärkeä tutustua artistin töihin ja valita itselle se tekijä, kenen työt miellyttävät omaa silmää myös.   

Aluksi lopputulos on aina noin 20% - 40% tummempi kuin mitä se tulee olemaan kulman parannuttua. Kulmat myöskin kapenevat jonkun verran parantuessaa. Parantuminen kestää noin 2-4 viikkoa, minkä aikana on hyvin tärkeä noudattaa jälkihoito-ohjeita ja suojata kulmat esimerkiksi auringossa. UV sinänsä ei ole hirveän haitallinen, kunhan kulmat ovat parantuneet ja pigmentointeja voi ihan hyvin ottaa myös kesäaikaan. Pigmentin haalistuminen auringon johdosta vaatii hyvin pitkäaikaisen altistumisen, mutta tietysti värin parhaana pysymiseksi on pigmentoitu iho myös järkevä suojata aurinkorasvalla suorassa auringossa. 

Uusin tekniikka Light microblading sekä Nano Microblading mahdollistavat äärimmäisen ohuet viillot (Precision strokes). Lopputulos on niin luonnollinen, että jopa läheltä katsottuna on vaikea erottaa oikeaa karvaa tatuoidusta. Työ vaatii kovasti keskittymistä, joten käsittelyn aikana ei onnistu jutustelu ja hoitohuoneessa ei saa olla muita. Myöskin asiakkaan täytyy olla puhumatta, sillä puhuessa myös kasvot väkisinkin aina liikkuvat ja artistin keskittyminen herpaantuu joka kerta, kun hän alkaa kuunnella asiakasta. Molemmat haluavat varmasti sen parhaan lopputuoksen, joten tämä on hyvä muistaa. ;)

Light Microbladingin -kulmia ei tarvitse meikata. Halutessaan voi kuitenkin näin tehdä sen jälkeen, kun kulmat ovat täysin parantuneet ja valmiit. Idea Light Microblading-kulmissa kuitenkin on se, että ne ovat itsessään niin kauniit ja luonnolliset, ettei meikkiä aina tarvitse lisätä. Mikäli haluaa voimakkaampaa kulmaa ja käytät enemmän meikkiä päivittäin, suosittelen Shadingia, Ombré-kulmia tai näiden yhdistelmiä. 

Shading

Shading on tekniikka, millä saadaan Light Microblading -kulmat näyttämään meikatummilta sekä tummemmilta. 

Shadingissa pigmenttiä lisätään kulmakarvan alueelle myös hiusvetojen väliin puuterimaisena häivytyksenä, jolloin kulmista tulee tummemmat ja intensiivisemmät. Tätä tekniikkaa käytetään usein myös, kun halutaan peittää esimerkiksi vanhaa pigmentointia (kuten kuvassa) tai omia karvoja ei ole ollenkaan. Loistava työkalu myös asiakkaille kenellä oma karva kulmissa tuuheaa, vahva tai todella tumma, mutta muoto tai pituus on vajaa.